Posted by: mesis | syyskuu 15, 2007

Porno on tullut lasten arkeen

Pornosta on tullut osa lasten ja nuorten arkea, selviää Pohjoismaiden ministerineuvoston teettämästä selvityksestä keväällä -07.

On surullista tietää(asia näkyy myös esim. Helppimestan Kysy-palvelussa), että jo 11-12vuotiaat tytöt pitävät pornoa osana arkea. Lapsuus tuntuu
kadonneen monelta kokonaan. Tältä osin tulee mieleen, että toivottavasti viettämätön lapsuus ei kostaudu myöhemmin aikuisena.

Porno on osan aikuisten maailmaa, mutta mielestäni sen ei tule kuulua lasten arkeen. Asiassa vastuu on aikuisilla.
Onkin tärkeää, että aikuiset puhuvat asiasta lapsilleen muistaen myös kertoa pornon olevan kuvitelmaa ja todellisen, aidon seksielämän olevan aivan muuta!

Vastauksia

Ei lapsen maailmaan kuulu porno ja 1-12-vuotiaiden kuuluisi leikkiä nukeilla eikä katsella pornoa. Ilmankos pikkutytöt ovat kohta raskaana ja nuoret kuvittelevat seksuaalisen kanssakäymisen olevan oikeastikin pornomaailman touhun kaltaista vehtaamista.

Kuka antaa kouluissa seksivalistusta ja millaisin eväin?

On ymmärrettävää, että tämän päivän nuoret kehittyvät fyysisesti aiemmin kun kymmenen vuotta sitten. Seksuaalisuus herää 10-12 vuotiailla tytöillä ja tietoa asiasta pitäisi saada. Mutta valistus kuuluu kouluun ja kotiin. Se malli mikä saadaan pornon kautta ei koskaan ole seksuaalisuuden oikea kuva. Mielestäni porno alistaa aina naista ja esineellistää miehen tarpeiden tyydyttäjäksi. Jos tytöt jo lapsena saavat tällaisen kuvan seksuaalisuudesta, miten he opastavat omia lapsiaan?
Oikeanlaisella ohjauksella ja keskustelemalla asioista pitäisi vielä 12- vuotiaiden pysyä kaverisuhteessa, eikä miettiä seksiä ollenkaan. Eihän kiinnostuksen herääminen ole sama kun hyppy sänkyyn. Psyykkinen kehitys on paljon jäljessä fyysistä kehitystä. Ei olla valmiita ottamaan vastuuta seurauksista. Ehkäisy on usein hakoteillä. Ajatellaan että eihän ekakerrasta vielä tulla raskaaksi.
Porno pitäisi kieltää lailla alle 18-vuotiailta ja tehdä sen saatavuus mahdollisimman vaikeaksi.

Pornohan on kiellettyä alle 18-vuotiailta. Eri asia onkin, kyetäänkö asiaa todellisuudessa mitenkään valvomaan. Vastaus on Ei.
Kyllä tässä asiassa vastuu ja iso työ on kasvattajilla eli vanhemmilla ja opettajilla ym. On surullista, että nuoruus jää elämättä ja mielikuva seksistä, joka on upea asia, jää monelle pornoteollisuuden tuotteiden varaan.

Fyysinen kehitys menee kyllä edellä aikaisempiin vuosiin nähden, mutta ei varhaisnuori ole kypsä pornomaailmaan - ei edes 15-vuotias nuori. Pornoteollisuus takoo rahaa utopioilla, joiden moni nuori kuvittelee perustuvan todellisuuteen. Kurja juttu.

Rumia kuvia on jokaisessa lehdessä, televisiossa ja mainoksissa kaduillakin. En sanoisi asian olevan vain lasten ongelma, vaan aikuisetkin on ylikyllästetty pornolla. Olen jo odottanut jonkinlaista anti-porno-ryhmää toimimaan.

Leave a response

Your response:

Aiheet