Olipa kerran pikkumies, jota kaikki kutsuivat nimellä Rupsu - eikä kukaan edes muistanut, mistä koko nimi oli saanut alkunsa.
Rupsu oli vilkas, kujeileva, mutta myös todella itsepäinen pikkumies. Kun jossain tapahtui jotain hämmentävää, oli melko varmaa, että Rupsu oli paikalla - tai ainakin oli ollut.
Eräänä jouluaaton aattona Rupsu tavalliseen vapaapäiväntapaansa valitti, ettei ole mitään tekemistä. “Täällä on tylsää!”, oli jatkuva valitus. Lopulta äiti ehdotti: “Mitä, jos tekisit välillä muille jotain mukavaa, kun joulu on hyvänmielen aikaakin” .”Tylsää”, kiljui Rupsu. Äiti oli paistamassa viimeisiä joulupipareita ja pyysi Rupsun mukaan. “Rupsu, jos koristelet kauniisti 5 isoa joulupiparia ja viet ne jollekin naapurille, saat varmaan hyvän mielen monelle”, ehdotti äiti. “Mulla ei ole hyvä mieli, miks muilla pitää sitten olla”, valitti Rupsu. Äiti ei vastannut. Rupsu tuli kuitenkin keittiöön ja jäi kauemmas katselemaan äidin työskentelyä. Rupsu mietti kauan, kunnes viimein teki äidille ehdotuksen: “Äiskä, mulla on parempi ehdotus”… “No, kerrohan”, uteli äiti. “Tehdään tuolla punasessa mökissä asuvan Paapan mökinnäköinen piparimökki ja mä vien sen sille”, ehdotti Rupsu. Äiti mietti hetken asiaa ja totesi, että idea on hyvä, koska Paappa oli hyvin vanha, kiltti papparainen, joka vietti kaikki pyhätkin yksin.
Paapan mökkiä kuvaava piparitalo valmistui viimein alkuillasta. Rupsu tunsi olonsa vaikeaksi, koska hän oli tottunut vaan tekemään kepposia muille ja nyt pitäisikin olla kiltti ja viedä piparimökki Paapalle. Äiti laittoi piparimöin kauniisti sellofaanipakettiin ja keitti termospulloon kahvia. Vielä äiti pakkasi mukaan muutaman joulutortun ja pienen joululeivän ja antoi korin Rupsulle. “Nyt on sinun vuorosi tehdä tehtävä loppuun”, sanoi äiti. “Onks pakko”, yritti Rupsu vielä paeta. “Lupaus on annettu ja lupaus täytyy aina pitää”, totesi äiti. Rupsu laittoi ulkovaatteet päälle, otti korin ja lähti hitaasti kävelemään Paapan mökille.
Paapan mökin pihapolulla oli paljon lunta ja Rupsu joutui vähän kahlaamaan lumessa päästäkseen perille. Rupsu jo ajatteli, ettei mene koko paikkaan, kun on niin hankala kulkea, mutta silloin ulko-ovi aukesi ja Paappa oli ovella. “Oikeinko olet tänne tulossa”, huusi Paappa ovelta. “Joo”, vastasi Rupsu. “Olen ollut kipeä tässä viime päivät, enkä ole jaksanut luoda lunta polulta, mutta jos sinä silti pääset tulemaan”, totesi Paappa. “Joo, pääsen mää. Ja mä jaksan luoda lumetkin”, vastasi Rupsu itsekin yllättyen sanojaan. - Siis mitä, lupasinko mä tehdä lumityöt -, mietti Rupsu mielessään, - taidan olla sairas…- Rupsu pääsi viimein ovelle ja ojensi korin Paapalle. “Äiskä lähetti sulle joulua ja mä kans tein sen mökin”, totesi Rupsu. “Oletkos sinä sitten minun jouluenkeli?”, kysyi Paappa. “En mä mikään enkeli oo, oon poika ja jos Paappa ei muista, mun nimi on Rupsu”. “On niitä poikaenkeleitäkin ja muistanhan minä sinut, pikku koltiainen. Sinähän se viime syksynä kävit omenavarkaissakin tuolla takapihalla”, totesi Paappa. “Mun teki kamalasti mieli omenaa, eikä meillä oo omenapuita. Vein kaverille kans!”, selitti Rupsu jatkaen:”Mä teen nyt noi lumityöt ja Paappa ei kerro mun omppuvarkaudesta äidille, jookos?”. “Jos jaksat vähän lunta työntää pois, se olisi minulle iso joululahja. Ja sen jälkeen juodaan yhdessä joulukahvit, kun äitisi näyttää kahviakin laittaneen”, totesi Paappa mennen sisälle mökkiinsä.
Rupsu tarttui lumikolaan ja työnsi nopeasti Paapan pihalle menevän polun auki. Sitten Rupsu meni mökkiin sisälle. “Otapa se takki pois, niin istutaan pöytään”. Rupsu riisui takkinsa ja meni pöydän ääreen odottaen kahvia. “Kuulepa, koltiainen, minun kodissa ei koskaan syödä pipo päässä, eikä pitäisi niin tehdä missään muuallakaan”, totesi Paappa. Rupsu punastui ja nappasi nopeasti pipon päästään. Paappa kysyi Rupsulta: “Otatkos mieluummin kahvia vai mehua?” “Mehua”, vastasi Rupsu. Paappa haki Rupsulle lasillisen mehua ja he istuivat pöydän ääressä pitkään ihan hiljaa. Lopulta Rupsu rohkaistui ja kysyi:”Mimmonen sun joulu oli, kun olit pikkupoika?” Paappa kertoi lapsuuden jouluistaan, joissa tärkeä osa oli yhteisellä kuusenhakureissulla, joulusaunalla ja tavallista paremmalla ruoalla. Paappa kertoi myös, että joululahjat olivat pieniä ja hyödyllisiä, kuten villapaita, sukat tai vaikka pipo ja joskus lahjakasasta löytyi isän tekemä leluauto tai muutama äidin valmistama karamelli. Paappa kertoi myös, että Jouluaamuna mentiin aina hevosten vetämällä reellä kirkkoon, jonne piti lähteä viimeistään kello viisi. “Viideltä aamulla, karmeen aikasin”, kiljaisi Rupsu. “No, siihen aikaan mentiin illalla aikaisin nukkumaan, kun ei ollut televisiota tai internetiä”, totesi Paappa mietteliäänä. “Sanoikko sää, ettei ollu telkkaria? Sehän on ihan tyhmää! Mitä te sitten teitte, kun ette ollu koulussa?”, kyseli Rupsu. Paappa kertoili poikien leikeistä kesällä ja talvella, eivätkä he huomanneet ajan kulumista.
Samaan aikaan Rupsun äiti oli jo huolestuneena katsonut monta kertaa kelloa, kun Rupsua ei kuulu takaisin. Lopulta äiti päätti lähteä katsomaan, onko jokin asia hullusti Paapan mökillä. Rupsun äiti tuli ovelle ja kuuli sisältä innostunutta jutustelua erilaisista leikeistä. Se tuntui äidistä hyvältä, mutta, koska kello oli jo paljon, äiti meni sisälle. “Iltaa, Paappa, onhan kaikki hyvin?” “Erinomaisen joululahjan sain, kun Rupsu tänne tupsahti. Koltiainen teki lumityötkin, kun en minä ole jaksanut”, vastasi Paappa. “Rupsu, kello on jo paljon; nyt pitäisi lähteä kotiin”, totesi äiti Rupsulle. “Äiskä, saanks mää tulla muullonkin jutteleen Paapan kanssa? Paapalla on jänniä juttuja siitä, mitä ne teki lapsena”, totesi Rupsu katsoen kysyvästi vuoroin äitiä vuoroin Paappaa. “Jos Paapalle sopii, saat toki tulla”, vastasi äiti. ” No voihan juupelis, tämä onkin paras joululahjani moneen vuoteen”, totesi Paappa iloisena. “Poika, tule tänne koska vaan, olet aina tervetullut”, jatkoi Paappa Rupsulle. Rupsu puki takin ja pipon päälleen, heilutti Paapalle ja hihkaisi vielä ovelta: “Paappa, sä oot hyvä tyyppi”. “Vai hyvä tyyppi”, mutisi Paappa iloisena itsekseen katsellessaan Rupsun iloista pomppimista kotiinpäin.
“Äiskä, miks sää et ole kertonu mulle, että Paappa on hyvä tyyppi? Mää oisin voinu käydä siellä sata kertaa, jos olisin tiennyt sen”, kysyi Rupsu heidän päästyään kotiin. “Rupsu, jotkut asiat huomaa vain itse kokemalla. Varmaan nyt huomaat, että tuottamalla toiselle iloa, voi saada paljon iloa itselleenkin”, vastasi äiti. Rupsu oli kauan hiljaa, kunnes lopulta kysyi: “Äiskä, voisko Paappa tulla meille huomenna joulusyömään, ettei sen tarvitte olla yksin?” Äiti katsoi kysyvästi isää, joka oli tullut kotiin, isä nyökkäsi ja äiti vastasi: “Pyydetään vaan ja sinä varmaan käyt hänet iskän kanssa hakemassa”. “Jeeeee, tästä tulee makee joulu, kun Paappakin tulee tänne”, hihkui Rupsu - eikä enää ollut yhtään tylsää.
Sen pituinen se.
©Nettimuori
