-mesiksen mietteet-blogi avattiin alkujaan auttamaan lasten ja nuorten vanhempia sekä opettajia erilaisen nettimaailman tiedon saamisessa. Monet vanhemmat ja opettajat (ja esim. nuorisotyöntekijät) kun kertoivat, että heille nettimaailma on omia työasioita lukuunottamatta sangen vieras. Edelleen aiheeseen liittyvistä tietoturva-asioista moni kertoi tietävänsä “ei mitään”…
* Pääosassa ovat nimenomaan nettimaailman tapahtumat, tietoturva sekä erilaisia uudistuksia alalla. Blogi ei kuitenkaan ole mikään tekniikan blogi, vaan keskittyy yleisesti käytettyihin palveluihin.
* Blogiin on avattu aihealueena myös Lasten ja nuorten maailmasta-alue, jonne pyrin tuomaan ajankohtaisia ajatuksia ja uutisia aiheen tiimoilta.
* Kevyempää puolta blogissa edustavat esim. Runoja ja mietteitä-aihealue, Ruokaa nopeasti ja edullisesti-alue sekä Elämää arjessa ja juhlassa-alue.
* Vuoden 2008 alussa tuli kuvaan mukaan myös “Kauden kuva”-linkitys erilliselle Kauden kuva-sivustolle ja helmikuun -08 alusta lisäsin “Kauden linkki”- alueen.
* Tähän osioon ei voi kommentoida, koska kyseessä on esittelyosa.
free counter>/link> laskee kävijöiden kokonaismäärää…
Tallennettu aiheeseen Blogin esittely, Nettimaailmasta