Ole hyvä…kesytä minut, se sanoi.
- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä on itse kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupasta valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ihmisillä ei niitä enää ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
- Mitä minun tulee tehdä? kysyi pikku prinssi.
- Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä takastelen sinu, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi…
Pikku prinssi tuli takaisin seuraavana päivänä.
- Olisi ollut parempi palata samaan aikaan, sanoi kettu. Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltapäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen. Mitä pitemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen. Kello neljän maissa alan jo hermostua ja olla levoton; saan oppia onnen hinnan! Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi milloinkaan tietää, koska minun pitäisi valmistaa sydämeni…
- Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi -
Kesytetty
Tallennettu aiheeseen Elämää arjessa ja juhlassa | Tagit: Antoine de Saint-Exupéry, elämä, kesytä minut, kesytetty, Pikku Prinssi, ystävälle, ystävyys
Vastauksia
Pikku prinssistä mukaillun laulun sanoin:
Sinä olet minulle vain yksi, yksi tuhansien joukosta.
En tarvtse sinua, ei en, en tarvitse sinua.
Mutta jos kesytät minut niin silloin me toisiamme tarvitsemme.
Olisit ainoa maailmassa elämäni aurinkoinen.
Tähtesi on aivan pieni, yksi tuhansien joukosta.
Silti meille tärkeä, niin niin kovin tärkeä.
Koska näin kesytit minut niin silloin me tähtiä me rakastamme,
iäksi toisemme menetämme tähdet meitä yhdistää.
—
Niin kaunista ja herkkää… Sopii ystävänpäivän aikaan - ja muuhunkin.
By: sunilla on helmikuu 12, 2008
at 22:01