Varo, nettideitti voi tulla kalliiksi

8 10 2008

Yksi tämän päivän tutustumistavoista on nettideitti. Se voi kuitenkin tulla kalliiksi, varoitetaan uutisissa.  Lue uutisista, miten asiassa toimii be2-palvelu.


Toiminnot

Tietoa

2 vastausta

8 10 2008
elekia

Kappas, mikä sattuma. Itse en seuraa hae (on jo mies), mutta ihan uteliaisuudesta rekisteröidyin palveluun noin viikko sitten. Halusin nähdä, millainen se testi on, jota he niin kovasti mainostivat ja jonka avulla taatusti saa mieleistään seuraa.

Tein testin, joka oli mielestäni todella kehno eikä siinä oikeastaan kysytty mitään järkevää. En tiedä, millä perusteella testi osaa löytää kunnon kumppaniehdokkaita, ellei sitten sillä perusteella että sen täyttäjä etsii omaa peilikuvaansa. Minä en henk. Koht. Jaksaisi toista itseni kaltaista ihmistä parisuhteessa. ;)

Testin tekemisen jälkeen sain muutamia nimimerkkejä, jotka voisivat olla minulle sopivia. Niissä ei ollut mitään henkilökohtaista kuvausta, ainoastaan yhteenvetoja ja ne tiedot, jotka testi pyytää täyttämään (mm. pituus, ikä jne.).

Tämän jälkeen erosin palvelusta. Minun kohdallani se toimi moitteettomasti eikä missään vaiheessa ehdoteltu, että tilaisin jotain maksullisia palveluja. En tosin olisi tilannutkaan, mutta ymmärrän kyllä että moni voi niin tehdä.

10 10 2008
mesis

Hyvä kuulla myös kommentti, jossa asia hoituu helposti. Helppimestan
kysy-palveluun on tullut nuorilta (!) kysymyksiä siitä, miten tästä palvelusta pääsee eroon. “kun piti mennä kokeilemaan…”

Jätä kommentti