Helsinkiläismiehelle tuomio 21 tytön hyväksikäytöstä

15 05 2009

Mies oli löytänyt uhrinsa erilaisilta lasten suosimilta nettisivuilta, kuten Demi- ja Suomi24-keskustelupalstoilta, kerrotaan uutisissa. Mies oli esiintynyt 17–26-vuotiaana. Uhrit olivat tekohetkellä 10–15-vuotiaita tyttöjä ja heitä oli yhteensä 29. Hyväksikäytöt tapahtuivat internetissä, tekstiviestein ja puhelimessa.

Miehen hallusta löydettiin myös lapsipornokuvia ja hänet tuomittiin niiden hallussapidosta ja levittämisestä.

Netissä omien henkilötietojen salaaminen on yksi tärkeimmistä asioista, kun puhutaan alaikäisten nettikeskusteluista…


Toiminnot

Tietoa

3 vastausta

15 05 2009
minttis

Eksyin tänne ensimmäistä kertaa. Paljon oli mielenkiintoista asiaa. Pitää näitäkin asioita alkaa miettiä tarkemmin, kun oma lapsia alkaa olla siinä iässä, että kohta sitä surffaillaan pitkin nettiä.

20 05 2009
mesis

Hei, minttis

ja tervetuloa mukaan :) Lapset kasvavat aina niin nopeasti, että tuntuu kuin hetki sitten hän vasta syntyi ja nyt jo seikkailee verkossa ihan ilman aikuista. On hyvä, että vanhemmat ovat sisällä verkon kuvioissa silloin, kun lapsi sinne lähtee. Näin voi olla tarvittaessa neuvomassa. Tätä lapsetkin toivovat tekemämme koulukyselyn mukaan.

17 06 2009
W

Kaikki lasten hyväksikäyttäjät lusimaan kovinta kakkua linnaan.
Elinikäinen seuranta. Jos minulla olisi valtaa, lähettäisin kaikki
autiolle saarelle, jossa ei ole yhtäkään lasta.

Jätä kommentti