Yläasteikäisten huumerinki paljastui Paimiossa

13 11 2009

Poliisi tutkii laajaa nuorten huumeidenkäyttöön liittyvää rikosvyyhtiä Paimiossa, kirjoittaa Kunnallislehti. Tutkinnassa on lähes 30 nuoren kannabiksenkäyttö, kerrotaan uutisissa. Huomattava osa nuorista on vuonna -94 syntyneitä. Lue uutisista lisää!





Poliisi koululaisten turvana Turussa

13 11 2009

Varsinais-Suomen poliisi turvaa perjantaina Turun Runosmäessä sijaitsevan Turun lyseon koulun ja lukion koulupäivää. Lyseon yhden wc:n seinältä löytyi tiistaina iltapäivällä tussilla kirjoitettu uhkaus, jossa oli teksti ”You die 13.11.”, kerrotaan uutisissa. Lue uutisista lisää.





Valitus suoraan kasvotusten, ei Facebookissa

12 11 2009

Tänään julkaistaan viestintätoimisto Hill&Knowltonin tutkimus työantajien ja työntekijöiden säännöistä sosiaalisessa mediassa. Tutkimus on tarkoitettu pelisäännöiksi työpaikoille, sillä yhä yleistyvä sosiaalisten medioiden käyttö aiheuttaa hämmennystä työpaikoilla, kerrotaan uutisissa.

Ongelmalliseksi monen kohdalla ovat tulleet Facebook-kavereiden kirjo: toisaalta todelliset ystävät vuosien takaa, toisaalta työtutut (kenties hyvinkin uudet) ja vielä tuntemattomat, joita moni puolihuolimattomasti on kaveriksi hyväksynyt. Miten tässä kaiken keskellä voi viisaasti kertoa asioista, kun tahot tietävät sinusta täysin eri asioita ja heidän motivaationsa kontaktiin kanssasi ovat hyvin erilaiset?  On tärkeää aina muistaa, että vaikka henk.koht. ystävissäsi ei olisikaan niitä pomon tuttuja, pomo tai pomon tuttuja voi hyvinkin olla sinun kavereidesi tutuissa.  Varovaisuus on todellista viisautta,





Poliisi etsii huijaripoliisin uhreja

12 11 2009

Poliisi pyytää luottokorttihuijareille tietojaan luovuttaneita suomalaisia ottamaan välittömästi yhteyttä puhelimitse Luottokunnan asiakaspalveluun. Luottokorttitietoja kalastelevat huijarit ovat pyytäneet korttitietoja poliisina esiintymällä, kerrotaan uutisissa. Luottokunnan asiakaspalvelun numero on 09 – 696 4603.





Raiskaushuumekirje poliisin nimissä kiertää taas

11 11 2009

Raiskaajista varoittava ketjukirje leviää jälleen Internetissä. Ketjukirje on lähetetty Helsingin poliisin nimissä. Allekirjoittajaksi on merkitty vanhempi rikoskonstaapeli Tomi Taskila, varoitetaan uutisissa.

Kirje väittää raiskaajien ujuttavan naisten juomiin progesterex-nimistä eläinten sterilisaatioon käytettävää lääkettä, joka aiheuttaa hedelmättömyyttä myös ihmisille. Kirjeen mukaan raiskaajat käyttävät lääkettä, koska näin he varmistavat, ettei uhri voi tulla raskaaksi.

Lue uutisista lisää.





Satoja Facebook-ryhmiä vallattu – opetustarkoituksessa – PÄIVITETTY

11 11 2009

Facebook-ryhmän ylläpitäjän erotessa ryhmästä tai poistaessaan itseltään ylläpitäjän oikeudet pystyy kuka tahansa ryhmän jäsen ottamaan ryhmän hallintaansa. Samalla on myös mahdollista päästä käsiksi joihinkin ryhmän jäsenten henkilökohtaisiin tietoihin, varoitetaan uutisissa.

Hyökkäyksen taustalla on Control Your Info -niminen järjestö. Lue uutisista lisää vakavasta asiasta.

PÄIVITYS:

Uutisten mukaan Facebook aikoo nyt sulkea kaapatut ryhmät. Lue uutisista lisää.





Verkkohyökkäysten määrä kasvussa

11 11 2009

Yhä useampi valtion organisaatio joutuu nettihyökkäyksen kohteeksi, kertoo Helsingin Sanomat. Toissa vuonna hyökkäyksen kohteeksi joutui joka viides ja viime vuonna joka kolmas valtion verkkosivu, kerrotaan uutisissa. Lue uutisista lisää.





Microsoftin kuukausipäivityksessä 3 kriittistä

11 11 2009

Microsoft on julkistanut jo viime viikolla ennakoidun laajan turvapäivityspaketin, joka tilkitsee yhteensä 15 haavoittuvuutta Windows- ja Windows Server -käyttöjärjestelmissä sekä Excelissä ja Wordissa, kerrotaan uutisissa. Kolme päivityksistä on luokiteltu kriittiseksi.  Lue uutisista lisää.





12-vuotias suomalainen voitti kansainvälisessä luontokuvakilpailussa

10 11 2009

12-vuotias vantaalainen Alex Marttunenon voittanut pääpalkinnon See The Bigger Picture -valokuvakilpailussa. Marttusen kuvassa erakkorapu on ottanut kodikseen ja kuorekseen rikkinäisen pullonkaulan, kerrotaan uutisissa.  Lue uutisista lisää.





Sosiaali- ja terveysjärjestöissä raha tiukalla

10 11 2009

Valtakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen taloudellinen tilanne heikkenee. Viime vuosikymmenellä järjestöillä oli paljon omia tuottoja ja sitä myötä varakkuutta, mutta nyt joka neljäs odottaa taloudellisesti huonoja tai melko huonoja aikoja, kerrotaan uutisissa.

RAY:n avustukset ovat ratkaisevia järjestöille, mutta samalla RAY:n avustusten piiriin on tullut entistä enemmän ennen julkisen alan hoidossa.