Valitus suoraan kasvotusten, ei Facebookissa

12 11 2009

Tänään julkaistaan viestintätoimisto Hill&Knowltonin tutkimus työantajien ja työntekijöiden säännöistä sosiaalisessa mediassa. Tutkimus on tarkoitettu pelisäännöiksi työpaikoille, sillä yhä yleistyvä sosiaalisten medioiden käyttö aiheuttaa hämmennystä työpaikoilla, kerrotaan uutisissa.

Ongelmalliseksi monen kohdalla ovat tulleet Facebook-kavereiden kirjo: toisaalta todelliset ystävät vuosien takaa, toisaalta työtutut (kenties hyvinkin uudet) ja vielä tuntemattomat, joita moni puolihuolimattomasti on kaveriksi hyväksynyt. Miten tässä kaiken keskellä voi viisaasti kertoa asioista, kun tahot tietävät sinusta täysin eri asioita ja heidän motivaationsa kontaktiin kanssasi ovat hyvin erilaiset?  On tärkeää aina muistaa, että vaikka henk.koht. ystävissäsi ei olisikaan niitä pomon tuttuja, pomo tai pomon tuttuja voi hyvinkin olla sinun kavereidesi tutuissa.  Varovaisuus on todellista viisautta,





Poliisi etsii huijaripoliisin uhreja

12 11 2009

Poliisi pyytää luottokorttihuijareille tietojaan luovuttaneita suomalaisia ottamaan välittömästi yhteyttä puhelimitse Luottokunnan asiakaspalveluun. Luottokorttitietoja kalastelevat huijarit ovat pyytäneet korttitietoja poliisina esiintymällä, kerrotaan uutisissa. Luottokunnan asiakaspalvelun numero on 09 – 696 4603.





Raiskaushuumekirje poliisin nimissä kiertää taas

11 11 2009

Raiskaajista varoittava ketjukirje leviää jälleen Internetissä. Ketjukirje on lähetetty Helsingin poliisin nimissä. Allekirjoittajaksi on merkitty vanhempi rikoskonstaapeli Tomi Taskila, varoitetaan uutisissa.

Kirje väittää raiskaajien ujuttavan naisten juomiin progesterex-nimistä eläinten sterilisaatioon käytettävää lääkettä, joka aiheuttaa hedelmättömyyttä myös ihmisille. Kirjeen mukaan raiskaajat käyttävät lääkettä, koska näin he varmistavat, ettei uhri voi tulla raskaaksi.

Lue uutisista lisää.





Satoja Facebook-ryhmiä vallattu – opetustarkoituksessa – PÄIVITETTY

11 11 2009

Facebook-ryhmän ylläpitäjän erotessa ryhmästä tai poistaessaan itseltään ylläpitäjän oikeudet pystyy kuka tahansa ryhmän jäsen ottamaan ryhmän hallintaansa. Samalla on myös mahdollista päästä käsiksi joihinkin ryhmän jäsenten henkilökohtaisiin tietoihin, varoitetaan uutisissa.

Hyökkäyksen taustalla on Control Your Info -niminen järjestö. Lue uutisista lisää vakavasta asiasta.

PÄIVITYS:

Uutisten mukaan Facebook aikoo nyt sulkea kaapatut ryhmät. Lue uutisista lisää.





Verkkohyökkäysten määrä kasvussa

11 11 2009

Yhä useampi valtion organisaatio joutuu nettihyökkäyksen kohteeksi, kertoo Helsingin Sanomat. Toissa vuonna hyökkäyksen kohteeksi joutui joka viides ja viime vuonna joka kolmas valtion verkkosivu, kerrotaan uutisissa. Lue uutisista lisää.





Microsoftin kuukausipäivityksessä 3 kriittistä

11 11 2009

Microsoft on julkistanut jo viime viikolla ennakoidun laajan turvapäivityspaketin, joka tilkitsee yhteensä 15 haavoittuvuutta Windows- ja Windows Server -käyttöjärjestelmissä sekä Excelissä ja Wordissa, kerrotaan uutisissa. Kolme päivityksistä on luokiteltu kriittiseksi.  Lue uutisista lisää.





Huijari tilasi koululle suklaata

10 11 2009

Huijari on tilannut Rovaniemen Syväsenvaaran 3B-luokan nimiin luokkien ja urheiluseurojen varainkeruuseen tarkoitettua Sponssiboxi-suklaata viime elokuun lopussa.

Huijaus paljastui, kun luokka sai 1540 euron karhulaskun lähetyksestä, kerrotaan uutisissa. Suklaata ei koululle tullut, mutta verkossa myydään nyt isoja eriä suklaata.  Katso uutisista lisää.





KRP varoittaa huijausviestistä

9 11 2009

KRP:n mukaan sähköposteihin on tänään tullut viestejä, joissa poliisin nimissä pyydetään ihmisten luottokorttitietoja muka kopioitujen korttien sulkemiseksi, kerrotaan uutisissa. Lue uutisista lisää.





Asiakkaat huijataan ostamaan tietoturvaa

9 11 2009

On tärkeää, että uuden tietokoneen ostaja voi luottaa ostoksen selviytyvän hengissä haittaohjelmien ensimmäisestä hyökkäyksestä, kerrotaan uutisissa.  Asiakkaat kuitenkin päätyvät usein maksamaan aivan turhista turvapaketeista vain sen takia, että kaupat eivät kerro ilmaisista vaihtoehdoista, valittaa asiaa tutkinut ilmaisohjelmien käyttöä edistävä Andy Varley.





Virtuaalihahmon varastamisesta tuhansien eurojen korvaukset

7 11 2009

Alahärmäläinen mies sai 4000euron korvaukset siitä, että hänen virtuaalinen identiteettinsä World of Warcraft -pelissä varastettiin, kerrotaan uutisissa. Maksajana on nuori kuopiolaismies. Lue uutisista lisää.